No tänään se sitten alkoi, kauhulla odottamani mielenterveysharjoittelu.

Jännitti aivan kauheasti sairaalaan meno, tosin en tiedä mikä. Ilmeisesti eniten se että osaanko siellä mitään tehdä. Kuinka käsitellä potilaita ja mitä heille voi puhua ja mitä heidän kanssaan voi tehdä. Jännitys kyllä siinä päivän aikana kyllä hävisi ja tilalle tuli tympääntyminen.

Ohjaaminen oli tosi syvältä tai siis sitä ei oikeastaan ollut kokopäivänä. Paikat näytettiin ja avaimet annettiin ja tietysti turvanappi. Sitten ohjattiin oleskelu tilaan ja kerrottiin että voitte puhella keskenänne tai potilaiden kanssa. Siis tosi kiva ei kerrottu yhtään ees minkälaisia potilaita ja mikä niillä mahtaa olla.

Sitten liikuntaohjaaja tuli pitään aamujumppaa, siinä jumpan jälkeen hän sitten kertoi että voisimme askarrella potilaiden kanssa koska heillä on myyjäiset ensi viikolla, joissa meidän pitäisi sitten myös olla. No saimme häneltä sitten välineitä että meidän piti ruveta tekemään pääsiäislintuja. No niitähän me sitten rupesimme siinä askartelemaan aina jossakin välissä eli siis suurin piirtein kokoajan välillä siinä oli pari potilastakin, koska emme voineet/uskaltaneet ruveta hekemaan ketään siihen hakemaa, lähinnä me siis olimme kolme opiskelijaa keskenämme, juteltiin niitä näitä ja tehtiin hienoja tipuja. Joita sitten loppujen lopuksi haukuttiin kaloiksi, no siltä ne kyllä oikeastaan kyllä näyttikin. =) vaikka hyvä mallikin oli.

Kukaan ei koko päivänä kysellyt et miten menee tai kertonut yhtään mitään meille. Kaikki piti kysyä jos halus jotain tietään.

Toisaalta minulta meni jo maku kokopäivään jo ensi metreillä mutistiin että ”kolme opiskelijaa yhtä aikaa kauheesti vaivaa”. En tiä sanottiinko leikillään vai tosissaan mutta ei tunnu kivalta.

No tää tietää kyllä tosi kivaa kun siä joutuu oleen peräti 5 viikkoa, luulen ja tiedän että saan kyllä suuni auki joku kaunis päivä.