Kummasti tämä aika rietää kun lomalla on, tuntuu ettei kerkiä tekemään oikein mitään, tai sitten olen suunnitellut tekväni aivan liikaa. Itse olen sitä mieltä että lomalla pitää myös osata relata ja vaan olla ja möllötääkin. No tehin sitä kyllä alkuviikon makasin pari päivää ja luin Sofi Oksanen Puhdistuksen, oli muuten yllättävän hyvä kirja vaikkakin jotenkin olin ajatellut sen hiukan erinlaiseksi en kyllä tiedä miksi. Aika raakoja ja tarkkoja kohtauksia siinä kyllä oli. Ja sitä historiaa mitä Virossa siihen aikaa kyllä on ollut.

Eilen pidin ompeluspäivän ja lyhensin housujani. Se on kumma kun pitää olla täälläinen lyhytjalkainen ja takapuolen omaava neito niin kun housut ovat hyvät vyötäröstä niin lahkeita on sit puolimetriä liikaa. Hymy No siihen ei sitten auta kuin nuppineulat ja lanka. Olis vaan joskus kiva löytää housuja niin ettei niille tarvi tehä yhtään mitään. Kait se onnistuiskin jos sais tota painoonsa tippumaan. Siihenkin keksin hyvän ratkaisun jolla sai muutaman kilon tippuun tossa joulun jälkeen. Kävin meinaan parturissa ja hiuksia lähti sellaset 30-40 cm. Nauru No nyt on sit ollut tosi köykänen olo. Tässä kuvat ennen ja jälkeen leikkuun.

Ennen

Jälkeen.

No eipä ne vieläkään lyhyet ole, mutta paljon lyhyemmät mitä oli.

Täällä tuli to ja pe aikana sellaset 5cm lunta, sitähän sitten piti tänään lykkiä pihaa puhtaaksi, jottei kaikki lumet tule sisälle.Aluettakin on aika paljon, mutta onneksi mies teki suuremmin osan traktorilla ja minä kolasin sitten vaan sellaiset paiakt mihin traktorilla ei pääsyt.

Meillä on miehen kanssa sellainen kiva pienei harrastus tai pakko sitä sillä nimellä on kutsua, koska muuten se rupee maistumaan puulta. Eli käydään mettässä tekemässä ensi talveksi polttopuita, mies kaataa ja minä kasaan puut kehikkoon. Se on toisaalta mukavaa vastapainoa mun omalle työlle kun siinä joudun käyttämään kehooni ja aivoja koko päivän. Puita tehdessä ei tarvitse kuin voimaa ja saa välillä vaikka pudottaa pölkin jos ei jaksa tai heitellä niitä jos oikein potuttaa. Nauru Omassa työssäni täytyy aina olla niin iloinen ja auttavainen. ja kyllähän se kuntoa kasvataa kun kahlaa mettässä lumessa ja kantaa painavia pölkkejä pitkän päivää.

nyt onkin sitten hvyä mennä lämpösen peiton alle maate! Hyvät yöt!