Olen montakertaa miettinyt tässä viimeisen 5 kuukauden aikana sitä miksi jotkut saavat lapsia ja jotkut eivät. Me ollaan mieheni kanssa nyt yritetty sitä homaa kohta 1½ vuotta. Tuloksetta . Tästä ajasta 5 kuukautta ollaan oltu väestöliitolla hoidoissa. Aika on sinänsä lyhyt kun tietää että jotkut ovat olleet hoidoissa pitkiäkin aikoja. Pettymyksiä tulee joka kuukausi. Meillä ei hoidot ole vielä olleet kovin suuria ainoastaan minä olen joutunut syömään hormooneja ennemmän ja vähemmän. Siis vikahan on minussa ei miehessä, en saa aikaseksi munasoluja kun ainoastaan noilla lääkkeillä. Ei minua ole missään vaiheessa rassannut tieto ettei munasoluja irtoo, sittenkun kaikki tutkimukset oli tehty ja tietot siitä saatu, niin sit siihen osas suhtautua.

Mutta nyt on ruvennut ituttamaan tää ainainen kyttääminen missä helkkarin kierron vaiheessa nyt olen pitääkö syödä joku pilleri vai pitäskö yrittää miestä vikitellä tekeen jotain. Sitten taas vartoo että alkaako menkat vai ei. Ja ainahan ne on alkaneet.

Naisen mieli on sitten kumma kun se pystyy hyvin kuvittelemaan kaikki raskauden alkuoireet, vaikka se ei niistä olisi mitään aikaisemmin tiennytkään, mutta kauheet oireet saa. Sitten kun menkat alkaan niin se on maailman loppu.

Mutta siitäkin vaan pitää jotenkin päästä yli ja jatkaa oman kehonsa seurantaa. Sitten kun olen käynyt kaikki mahdolliset hoidot läpitte niin adoptoin 10 vuoden päästä pienen kiinalaisen tyttön. Vaikka ei auttais sanoo näin koska se muuten toteutuu.

Aikoinani sanoin usein sitä että syön turhaan pillereitä tai käytän mitään ehkäisyä koska en kuitnekaan saisi lapsia, no nyt tämä on toteutunut.

Enää en oikein jaksa uskoa että se olisi mahdolista, mutta en missään nimessä meinaa luovuttaa olen sen verran pirullinen akka.

No nyt ukon viereen nukkuun Öitä!